Omaishoitaja Mikko Räikkösen tarina
Kun läheinen sairastuu Alzheimerin tautiin, elämä muuttuu lopullisesti. Sairaus tuo elämään haasteita ja yllätyksiä, joihin niin potilaan kuin omaishoitajankin on sopeuduttava. Sairauden kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Sairauden hyväksyminen, avoimuus, ympäristön tuki ja omista voimavaroista huolehtiminen helpottavat arjessa jaksamisessa.
Mikko Räikköselle oli vuosikymmenien ajan arkipäivää, että kansainvälisen avustusjärjestön tehtävät veivät puolisoa ympäri maailmaa – kaikkiaan yli 30 maahan 22 palvelusvuoden aikana. Vuonna 2008 alkoi pariskunnan elämässä kuitenkin matka, joka muutti heidän elämänsä lopullisesti. ”Vaimo alkoi syksyllä 2008 oireilla epämääräisesti. Lähemmissä tutkimuksissa kesäkuussa 2009 ne osoittautuivat Alzheimerin taudin oireiksi”, kertoo Mikko. Ensimmäisiä merkkejä orastavasta sairaudesta ilmeni 2006 automatkalla Englannissa ”Gun on aina ollut äärimmäisen hyvä kartanlukija ja risteyksessä neuvoa kysyessäni hän kysyikin itse yht’äkkiä, missä me olemme. Hän kyllä tiesi, että olimme Englannissa, mutta ei sen tarkemmin päin Englantia”, Mikko muistelee.
Myös kotona tapahtui muutamia vaaratilanteita, jotka viittasivat muistisairauteen. ”Gun yritti ottaa vuokaa uunista paljain käsin, eikä näyttänyt tiedostavan, että 200 asteinen vuoka voi polttaa. Tällä kertaa olin onneksi paikalla, ja vältyimme pahemmilta vammoilta”, Mikko kertaa. Vaikka erilaisia merkkejä muistisairaudesta oli ajoittain ollut nähtävillä ja läheistä oli alkanut tarkkailla suurennuslasin kanssa, Mikon mukaan käännekohtana voidaan pitää hetkeä, jolloin Gun ei tunnistanut enää tuttua ihmisistä työpaikallansa. ”Gun istui työpöytänsä ääressä, kun tuttu ihminen tuli tapaamaan häntä, jolloin Gun ei tunnistanut kuka ihminen oli tai mitä varten hän oli tullut hänen luokseen”.
Sinuksi sairauden kanssa
Diagnoosin saatuaan pariskunta suuntasi kolmen kuukauden automatkalle Euroopan halki. ”Matka antoi meille mahdollisuuden käsitellä sairautta tavalla, jolla tulimme sinuiksi sen kanssa. Auto on siinä mielessä kiitollinen paikka keskustelulle, ettei toinen ei pääse tilannetta karkuun. Se pakottaa käymään läpi myös vaikeita asioita”, Mikko kertoo naurahtaen. Matkan aikana käydyt keskustelut sairaudesta, siihen liittyvistä peloista ja molempien tulevaisuudesta sairauden edetessä auttoivat ratkaisevasti t hyväksymään tilanteen ”Reissun jälkeen olemmekin pystyneet elämään asian kanssa rauhallisin mielin ja kaikki on toiminut tosi hyvin”, Mikko toteaa.
Maalta kaupunkiin
Sairastumisen jälkeen Räikkösen pariskunta alkoi tehdä aktiivisesti myös sairauden vaatimia muutoksia helpottaakseen elämäänsä. Inkoon maatila vaihtuikin tuttuun ja turvalliseen asuinpaikkaan Vantaalla, jossa he olivat asuneet avioliittonsa alkuvuosina. ”Gunin äiti menehtyi vuoden 2011 alussa, ja päädyimme silloin lunastamaan hänen asuntonsa, koska se oli vaimon mielestä paitsi tuttu ja turvallinen myös ihanteellinen ratkaisu”, Mikko kertoo. Kaupunki pystyi tarjoamaan runsaampaa ja monipuolisempaa tukea tilanteeseen. ”Vantaalla kerrotaan koko ajan erilaisista tukimahdollisuuksista, on muistineuvoja, hyvä ja turvallinen hoitosuhde lääkäriin. Lisäksi olemme päässeet tutustumaan ihmisiä erilaisissa infotilaisuuksissa. Täällä on tosiaan tullut olo, että meidän asiamme on yhteinen asia, mikä on tuntunut äärimmäisen tärkeältä”, Mikko toteaa.
Myös Helsingin Alzheimer -yhdistyksen tuki on ollut korvaamatonta ja saa paljon kiitosta. ”Yhdistyksen suhtautuminen potilaisiin ja heidän omaisiinsa on ollut uskomattoman lämmintä. Apua ja tukea on saatavilla koko ajan ja mikä tärkeintä, yhdistyksestä saa myös konkreettisia vinkkejä ja apua arjessa jaksamiseen”, Mikko kiittelee.
Pieniä onnenhetkiä
Mikon mukaan Gun voi tällä hetkellä hyvin, ottaen huomioon, että hän sairastaa keskivaikeaa Alzheimerin tautia. ”Hän pystyy valmistamaan aamupalansa ja huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastaan itsenäisesti. Gunin hyvinvointia ja jaksamista ovat helpottaneet paitsi oikea lääkitys myös aktiivinen ja liikunnallinen elämäntapa erilaisine harrastuksineen ja harjoituksineen, jotka ylläpitävät aivojen toimintaa.” Räikköset harrastavat monipuolista liikuntaa, käyvät teatterissa, oopperassa ja matkustavat paljon. Lisäksi Gun on innostunut treenaamaan muistiaan lukemalla ääneen, palapelejä tehden ja ruotsinkielisiä sanaristikoita ratkoen. Myös Miina Sillanpään säätiön tietokonepohjaisella ohjelmalla tehdyt harjoitteet ovat olleet erityisen hyödyllisiä. ”Viime syksynä vieraillessamme tyttäremme luona Saksassa Gun ei pystynyt lukemaan lapsenlapselleen iltasatua. Vuoden vaihteessa koimme pieniä onnenhetkiä, kun vaimoni pystyi jälleen aktiivisen harjoittelun ja oikean lääkehoidon seurauksena lukemaan omalla äidinkielellään sadun 6-vuotiaalle lapsenlapsellemme”, Mikko kertoo.
Omien voimavarojen tunnistaminen tärkeää
Vaikka arki Gunin kanssa sujuukin ilman ongelmia, omaishoitajan arki on vaativaa. ”Omaishoitajan työssä on välillä kovilla, koska täysin oman tekemisen mahdollisuus on poissa. Omaa tekemistään joutuu rytmittämään läheisen aterioiden ja lääkkeidenoton välillä”, Mikko myöntää. Arjessa jaksamista helpottaa kuitenkin jaksamaan yhteydenpito laajan sosiaalinen verkoston kanssa, joka on syntynyt vuosien varrella poliisin työn ja harrastusten ja kirkon toiminnan kautta. Myös vertaistukiryhmät ovat tuonet arkeen kaivattua mahdollisuutta jakaa kokemuksia. Tärkein arjessa jaksamisen keino on Mikon mukaan kuitenkin realistinen ja avoin suhtautuminen sairauteen sekä omista voimavaroista huolehtiminen. ”On tärkeää sallia itselleen erilaiset tunteet ja osata asettaa myös oman jaksamisen rajat. Parisuhteessa on pystyttävä ottamaan omaa aikaa ja osattava nostaa kädet ilmaan, kun tarvitsee itse tukea”, Mikko kertoo.
Mikko rohkaisee Alzheimer-potilaita ja heidän läheisiään käymään avointa ja rehellistä keskustelua sairaudesta ja sen etenemisestä. ”On äärimmäisen tärkeää ottaa esille vaikeita asioita jo sairauden alkuvaiheessa ja pohtia hyvissä ajoin, missä menee oman jaksamisen raja omaishoitajana”. Hän kannustaa potilaiden omaisia tulemaan avoimesti mukaan jakamaan sairauteen liittyviä asioita: ”On tärkeää muistaa, ettei yksin tarvitse jaksaa, vaan myös yhteiskunta pystyy tarjoamaan Alzheimerin taudin hoitoon tarvittavaa erikoisosaamista. Alzheimerin taudissa on tärkeää, että pystyy myös luopumaan ajoissa toisesta, vaikka se tekisi kipeää. Tukea ja apua on saatavilla ja se kannattaa ottaa rohkeasti vastaan.”
