Työikäisen heikentynyt muisti

Hei! Olen huolissani miehestäni. Hän on ollut kaksi kertaa neurologin tutkimuksissa vuoden välein, ja nyt viimeisen tutkimuksen lausunto on, että muisti on heikentynyt edellisestä tutkimuksesta. Viittausta on alkavaan Alzheimerin tautiin. Hän sai lääkityksen tähän nyt. Miten Alzheimerin tauti todetaan, ja mitä tarkoittaa viittaus alkavaan tautiin? Mikä on ennuste, miten yleensä tauti kehittyy?

Hän on työelämässä ja omasta mielestään ihan työkykyinen, mutta työnantaja on huomauttanut hänelle joidenkin kokousten unohtamisesta ja virheistä, joita mieheni on tehnyt pöytäkirjoihin ollessaan kokouksen sihteerinä. Hänellä on ollut erittäin hektinen työtehtävä ja pientä muistettavaa on paljon.

Mihin meidän pitäisi mennä, että saisimme tarkempaa tietoa tilanteesta? Työterveyslääkäri sanoi, että hän ei ole asiantuntija tässä asiassa.

Hei! On hyvä, että miehesi on saanut käydä neurologilla ja tutkimuksia on tehty. Diagnoosi on tietysti ikävä. Viittaus tautiin tarkoittanee sitä, että tutkimustulokset, seurantatiedot ja havainnot puhuvat eniten Alzheimerin taudin puolesta, mutta että tauti on hyvin lievässä vaiheessa.

Työ on tärkeä asia ihmiselle. Ylirasitus voi pahentaa muistioireita. Ehkä työantajan, miehesi ja työterveyslääkärin pitäisi pitää neuvottelu siitä, miten työnkuvaa voitaisiin keventää, jotta kuormitus vähenisi, ja jotta miehesi voisi toisaalta vielä jatkaa työelämässä. Töistä poisjääminen on niin iso asia, että siihen voi jopa liittyä tilanteen heikentyminen muistin osalta. Työllä on siis kuntouttava vaikutus, kunhan se on oikein mitoitettua.

Suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen Muistiliiton alaosastoon. He pystyvät antamaan teille paljon lisätietoa ja tukea. Suosittelen myöskin hakeutumaan Kelan kustantamalle sopeutumisvalmennus-perhekurssille. Niillä jaetaan paljon tietoa ja tukea työikäisenä muistisairauteen sairastuneelle ja hänen läheiselleen. Kurssille hakeutumiseen tarvitaan miestäsi hoitavan neurologin B-lausunto ja sitten KU102 -kuntoutushakemus (Kelasta tai netistä osoitteesta https://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/011008173840SI?OpenDocument) teiltä itseltänne.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Kategoriat:

Alzheimer ja elämäntavat

Alzheimerin ennuste

Alzheimerin hoito

Alzheimerin oireet

Alzheimerin periytyminen

Alzheimerin tutkimukset

Yleistä Alzheimerista

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri