Muistihäiriöt ja aggressiivisuus

Hei! Isäni on 81-vuotias, ja hänellä on alkanut esiintyä muistihäiriöitä. Hän esimerkiksi jatkuvasti unohtelee seuraavalle päivälle sovittuja asioita. Isä hermostuu herkästi sekä osoittaa omituista aggressiivisuutta esim. lihavia ihmisiä kohtaan. Tällaisia piirteitä ei ole aikaisemmin ollut.

Äitini sai elokuun lopussa vaikean aivoveritulpan. Oikea puoli on halvaantunut ja puhekyky mennyt. Isä on päivittäin äidin luona useita tunteja. Isän oireet alkoivat nopeasti pahentua äidin sairastumisen jälkeen.

Onkohan kyse alkavasta Alzheimerin taudista? Tutkimuksiin isä ei suostu lähtemään. Minulla oli jo aika varattuna muistitesteihin ja lääkärille, mutta hän kieltäytyi lähtemästä. Aikoi hoitaa asian itse, mutta se on jo venynyt kuukausia.

Mitähän tässä olisi parasta tehdä?

Hei! Joskus merkittävät elämäntapahtumat tuovat alkavan muistisairauden esille, vaikka eivät varsinaisesti niitä laukaisekaan. Isäsi on varmasti äidin sairastumisen takia kovilla. Hän on joutunut oppimaan sellaisia asioita, joita ei ole ennen tarvinnut osata. Jos mukana on alkavaa muistisairautta, tilanne voi tuntua ylivoimaiselta uuden oppimisen heikentymisen takia ja seurauksena on ärtyneisyyttä ja hermostumisherkkyyttä.

Toteat, että oireita oli jo ennen äidin sairastumista ja nyt tilanne on nopeasti pahentunut. Tutkimukset olisi tärkeä saada käyntiin viipymättä. Tilanne on vaikea, jos isäsi toistuvasti kieltäytyy asiasta. Hän ei tässä tilanteessa kykene itse hoitamaan asiaa. Siinä tarvitaan kovasti tukea ja keskustelua.

Yrittäkää puhua hänelle rauhallisesti ja pienissä “erissä”. Hän voi hermostua, jos tulee liikaa asiaa yhdellä kerralla. On puhuttava hyvin selkeästi ja suoraan. Perusteluissa on käytettävä lempeitä keinoja. Pelottelu-strategia ei toimi, vaan voi pahentaa tilannetta. Voitte myöskin kertoa, että ikäihmisten hoitoon erikoistunut lääkäri on suositellut näitä tutkimuksia viipymättä. Helpointa lienee aloittaa matalan kynnyksen muistineuvolasta, josta mahdollisesti voidaan tehdä jopa kotikäynti. Toivotan onnea matkaan ja voimia!

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Kategoriat:

Alzheimer ja elämäntavat

Alzheimerin ennuste

Alzheimerin hoito

Alzheimerin oireet

Alzheimerin periytyminen

Alzheimerin tutkimukset

Yleistä Alzheimerista

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri