Alzheimer-potilaan kovat päänsäryt
85-vuotiaalla äidilläni on vaikea Alzheimerin tauti, joka on edennyt ymmärtääkseni jo pitkälle. Häneen saa vaihtelevasti kontaktia, mielialat samoin vaihtelevat saman päivän aikana suurestikin (herttaisesta aggressiiviseen). Puheen tuotto on vaikeaa, parhaimmillaan lyhyitä lauseitakin saattaa tulla suhteellisen selvästi, usein kuitenkin vain yksisanaisia vastauksia ”on” tai ”ei” hiljaisella äänellä. Toisinaan kieli työntyy suusta ja äiti toistelee käsittämättömiä sanoja itsekseen välittämättä muiden läsnäolosta. Muistissa ei ole mitään, ei uutta eikä vanhaa.
Viime viikkoina meitä omaisia on huolestuttanut toistuvat päänsäryt, jotka ovat välillä niin voimakkaita, että äiti pitelee päätään ja pyytää apua. Päänsärkyyn liittyy pään ”kihinää”, kuten hän sen ilmaisee. Onko tämä tavanomaista taudin loppuvaiheessa? Parasetamolia on mennyt lonkkamurtumien jälkeen kaksi ja puoli vuotta kolme kertaa päivässä. Nyt juuri on aloitettu kipulaastarin kokeilu. Terveenä ollessaan äiti oli niitä harvinaisia ihmisiä, joilla ei ollut koskaan päänsärkyä. Alzheimerin tauti todettiin v. 2007.
Hei! Päänsärky ei ole mitenkään tavallinen itse Alzheimerin tautiin liittyvä oire. Sen sijaan Alzheimer-lääkkeisiin voi liittyä haittavaikutuksena päänsärkyä. On muitakin lääkkeitä, joihin voi liittyä päänsärkyä. Ensisijaisesti näkisin tärkeänä arvioida, onko äitinne lääkelistalla sellaisia lääkkeitä, jotka voivat päänsärkyä provosoida? Sitten herää kysymys, miten äitinne nukkuu? Unettomuuteen voi liittyä päänsärkyä. Vaikeassa taudin vaiheessa ei kovin raskaita tutkimuksia kannata lähteä tekemään, koska raskaita hoitojakaan ei potilas enää siedä. Oireenmukainen hoito on tärkeää. Niskahartiaseudun rentoutuskin voi auttaa päänsärkyyn.
Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen
Kategoriat:
Alzheimer ja elämäntavat
Alzheimerin ennuste
Alzheimerin hoito
Alzheimerin oireet
Alzheimerin periytyminen
Alzheimerin tutkimukset
Yleistä Alzheimerista
Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri