Avioinfarktista Alzheimer?

Isäni sai aivoinfarktin 4,5 vuotta sitten, ja hän menetti puhekykynsä. Sairaalasta pääsyn jälkeen isä ei ole osannut käsitellä rahaa, eikä ajantajua ole, ei osaa kellon aikoja.

Sairastumisen jälkeen hän ei ole välittänyt juurikaan äidistä, käyttäytyy kuin äiti olisi hänelle joku hoitaja. Isälle on ollut kaikki kaikessa venäläisnainen ja hänen suomalaismiehensä. Tälle venäläisnaiselle hän aina on ostamassa erilaisia lahjoja ja pitää kättään rinnalla, eli tämä on hänelle myös rakas. Kesällä äiti otti asian puheeksi ja kysyi, tietääkö isä, kumpi on hänen vaimonsa, ja vastauksena eleenä oli, ettei hän tiedä.

Kesällä oltiin yhdessä matkoilla, ja kun selitin normaalia asiaa, esim. käydään ensin syömässä ja mennään sitten käymään kaupassa, isä katsoi, mutta jäi itselle sellainen tunne, ettei hän tainnut ihan asiaa ymmärtää.

Matkoilla myös tapahtui muutamia aggressiivisia kohtauksia. Kun esim. normaaliin äänensävyyn ystävällisesti pyysi isää siirtämään rantatuolia, niin hän raivostui siitä ja siirsi sen sitten n. 20 m vastakkaiseen suuntaan. Myös äidin kanssa isällä on ollut samanlaisia ”kohtauksia” esim. kaupassa, jossa isä olisi ostanut makkaraa, jota oli jo ostanut edellisenä päivänä, ja siitä suuttui ja oli heittämässä kaikki ostoksesta kärrystä pois.

Isä on aina tykännyt katsoa telkkaria, mutta nykyään hän vain vaihtaa kanavaa kokoajan, ja tuntuu, ettei häntä kiinnosta mikään ohjelma. Lisäksi hän nukkuu suurimman osan ajasta television ääressä. Muutenkin hän nukkuu päivisin hyvin paljon, ja jos äiti aikoo lepäillä välillä myös, niin siitä isä suuttuu ja heti tulee käsky, mitä äidin pitäisi mennä tekemään. (Äidillä on polvi- ja lonkkaleikkaus edessä sekä selän nikamat monesta kohtaa madaltuneet).

Kerroin näistä eräälle ystävälleni, jonka äiti oli saanut n. 1,5 v sitten myös aivoinfarktin, ja nyt tällä on Alzheimerin tauti. Hän epäili myös, että isälläni olisi tullut aivoinfarktin myötä tämä Alzheimerin tauti.

Miten tässä pitäisi siis edetä? Minne kannattaisi ottaa yhteyttä asian varmistamiseksi? Tai yleensäkin neuvoja tarvitsisin asian tiimoilta.

Aivoinfarkti on tuonut mukanaan afasian, joka tarkoittaa puheen tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeutta. Afasiapotilaan kommunikaatio toisten ihmisten kanssa on haastavaa. Potilasta itseään se usein kiukuttaa, kun ei saa viestiään perille.

Jos aivoinfarkti on muistin kannalta kriittisellä alueella, myös muisti voi dramaattisesti heikentyä. Kuvauksesi perusteella isälläsi on myöskin hahmotushäiriötä. Tunnekontrollin löyhtyminen voisi liittyä aivojen otsalohkon alueen vaurioon tai rappeumaan. Usein myös verisuoniperäisestä aivosairaudesta (dementia) kärsivien ihmisten persoonallisuudessa tapahtuu isoja muutoksia. Särmikkyys kasvaa, tulee epäluuloisuutta ja mukaan voi tulla myöskin masennus- ja/tai ahdistuneisuusoireistoa, joka korostaa esimerkiksi ärtyneisyyttä.

On totta, että aivoinfarktista huolimatta voi sairastua Alzheimerin tautiin. Afasian takia muistisairauden tutkiminen voi olla vaikeaa. Tilanne vanhempiesi kohdalla on vaikea, ja on erittäin tärkeää ottaa asia puheeksi oman lääkärin kanssa. Muistitutkimuksia voi yrittää tehdä terveyskeskuksessa (muistihoitaja), mutta voi olla, että isänne kohdalla tarvitaan neuropsykologista erityisasiantuntemusta, ja siksi lähete erikoissairaanhoidon neurologian tai geriatrian poliklinikkaan on tarpeen. Siellä voidaan sitten harkita esimerkiksi pään magneettitutkimuksen tekemistä, jos löydökset viittaavat Alzheimerin taudin mahdollisuuteen.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Kategoriat:

Alzheimer ja elämäntavat

Alzheimerin ennuste

Alzheimerin hoito

Alzheimerin oireet

Alzheimerin periytyminen

Alzheimerin tutkimukset

Yleistä Alzheimerista

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri