Yksin asuvan Alzheimer-potilaan pärjääminen

Hei! Appiukkoni sairastaa Alzheimerin tautia. Hän asuu yksin omakotitalossa maalla. Ja se mikä minua askarruttaa on se, kauanko hän voi asua niin? Näin hänet kesällä viimeksi, ja hänellä oli jonkin verran mielikuvitusjuttuja, mihin hän itse uskoi. Mutta nyt jouluna hän oli meillä kylässä 4 vrk, ja siinä huomasi jo asioita paljon. Minusta tauti oli kesästä aika paljon edennyt.

Jutut olivat suuremmaksi osaksi lapsuudestaan ja samat asiat pyöri koko ajan päällä. Koko ajan omat tavarat olivat hukassa ja selviytyminen meidän kodissa oli jo sellaista, että ei osannut yläkertaan, vaikka meidän koti on hänelle tuttu noin 20 vuoden vierailujen jälkeen. Huone, jossa hän oli majoitettuna, oli myöskin hukassa. Pukeminen oli myöskin pikkusen hankalaa, ja hän teki asioita, mistä puhuimme, että ei tekisi. Ruokailu onnistui suhteellisen hyvin. Ulkolenkillä poikansa (mieheni) kanssa koki epävarmaksi, luuli jo 100m:n jälkeen että eksyvät, vaikka paikka on tuttu jo sekin 20 vuoden ajalta.

Meille tultaessa mietin, että huolehtiiko hän hygieniastaan, koska hiukset olivat kovasti rasvaiset ja meillä hän ei käynyt pesulla kuin kerran, ja ei pessyt hampaitaan.

Häntä omassa kotona melkein päivittäin käy katsomassa oma veljensä ja siskonsa silloin tällöin. Me asumme kaukana hänestä. Sairaanhoitajat käyvät 1-2 kertaa viikossa mittaamassa hänen omien sanojen mukaan verenpainetta ja ottavatko verikokeita? Hänellä on kaksi poikaa (mieheni ja toinen poika), joilla molemmilla paljon etäisyyttä. Emme paljon näe häntä vuodessa, ja emme paljoa tiedä hänen toiminnoistaan.

Eli kysymys kuuluu, voiko hän vielä asua tuollaisessa muodossa, yksin omakotitalossa?

Muistisairaan toimintakyky on aina huonompi vieraassa ympäristössä. Vaikka talonne ja sen ympäristö on “tuttu” 20 vuoden ajalta, se on silti appiukollesi vieras omaan kotiin verrattuna. Kuvaamasi oireet ovat kuitenkin sellaisia, että herää ajatus taudin edistymisestä jo keskivaikeaan vaiheeseen. Usein silloin tarvitaan jo jonkinlaista tukipalvelua turvallisen kotona selviytymisen tueksi.

Hyvä, kun sairaanhoitajat käyvät. Hyvä, kun appiukkosi sisarukset käyvät ajoittain. Silti ehdottaisin, että näiden esitietojen kanssa ottaisit yhteyttä appiukkosi kotipaikkakunnan kotipalveluohjaajaan ja pyytäisit arviointikäyntiä appiukkosi kotiin. Mahdollisesti ainakin kylvetys- ja ateriapalvelu olisi tarpeen. Samalla olisi hyvä myöskin tehdä tarkempaa palvelu- ja kuntoutussuunnitelmaa.

Appiukon sairauden hidastamiseksi suosittelen aktivoivaa päivätoimintaa, ruokavalion tarkentamista sekä mahdollisia proteiini- ja vitamiinilisiä (ainakin D-vitamiini), ohjattua säännöllistä ulkoilua ja säännöllistä lääkärin seurantaa lääkityksen ajan tasalla pitämiseksi.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Kategoriat:

Alzheimer ja elämäntavat

Alzheimerin ennuste

Alzheimerin hoito

Alzheimerin oireet

Alzheimerin periytyminen

Alzheimerin tutkimukset

Yleistä Alzheimerista

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri