Saako sairastuneen sepittämiä juttuja oikaista?
Äitini puhuu omiaan ja keksii asioita omasta päästään. Hänellä todettiin Alzheimer noin vuosi sitten. Kysynkin, kannattaako hänen juttujaan oikaista, kun esimerkiksi hän sanoo, että siskoni on kuollut, vaikka niin ei ole.
Olen hoitanut omaishoitajana kahta lastamme 20 vuoden ajan, enkä pysty hoitamaan äitiäni. Asun toisella paikkakunnallakin. Sairastuin omaishoitajana paniikkihäiriöön jatkuvan paineen alla, kun lapsemme olivat hyvin sairaita.
Uskon, että äitimme saa hyvän hoidon laitoksessa. Nyt hän on sairaalassa ja hoitoa suunnitellaan. Siis kysyn, tarvitseeko sairaan sepittämiä juttuja oikoa?
Hei! Alzheimer-potilaan kanssa ei kannata ruveta kinastelemaan. Tiettyyn mittaan saakka voi yrittää tukea hänen ajan tasalla pysymistään. Siskosi kuvan voisi ottaa esille ja kertoa siskon voivan hyvin. Pinttyneet asiat ovat usein kuitenkin hyvin syvällä ja jossain vaiheessa vaan sitten kannattaa ottaa se linja, että ohitetaan nämä jutut mahdollisimman pian ja siirrytään muihin keskustelun aiheisiin.
Toivottavasti äitisi saa vielä asua kotona tukipalveluiden turvin. Jos se ei ole mahdollista, toivotaan hänelle mahdollisimman mukavaa tuettua asumista muualla. Voimia sinulle!
Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen
Kategoriat:
Alzheimer ja elämäntavat
Alzheimerin ennuste
Alzheimerin hoito
Alzheimerin oireet
Alzheimerin periytyminen
Alzheimerin tutkimukset
Yleistä Alzheimerista
Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri