Voiko Alzheimer-potilaan pakottaa hoitoon?

Anoppini on sairastanut Alzheimerin tautia jo usean vuoden ajan. Alussa hän otti lääkkeet säännöllisesti, sitten hän käväisi jostain syystä eri lääkärillä kuin tavallisesti. Tämä lääkäri totesi, että ei mitään Alzheimeria olekaan ja ohjeisti ettei lääkkeitä tarvitse syödä. Jäljestä päin on todettu, että lääkäri teki karkean virhediagnoosin. Nyt anoppini ei suostu syömään enää lääkkeitä, toteaa vaan, että ei minulla mitään ole, siitä on oikein lääkärin lausunto, jota hän esittelee.

Todellisuudessa tilanne on meistä hälyttävä. Hän asuu kahdestaan miehensä (=appeni) kanssa rivitalossa. Olemme ehdottaneet kotiapua ja ruokapalvelua, koska näemme, että kumpaakin tarvittaisiin. Mutta anoppini on niitä jyrkästi vastaan. Toteaa vaan, että ei minulla mitään ole ja kyllä minä osaan vielä ruokaa tehdä ja eikä niin siistiä tarvitse ollakaan. Välillä vaan en muista kaikkia asioita.

Ehkä hän vielä jotain ruokaa välillä osaa tehdäkin, mutta ne jäävät pöydälle seisomaan. Anopilla on vatsa jatkuvasti sekaisin, kun vanhoja syö. Appeni ei uskalla puuttua, kun vaimo suuttuu ja alkaa paiskoa esineitä ja huutaa ja kirkua. Pelkää, että naapurit luulevat hänen pahoinpitelevän vaimoaan. Samoin kaupassa alkaa huutaa ja itkeä, jos ei saa ostettua kaikkea mitä haluaa, lehtiä tilataan aina kun joku lehtimyyjä soittaa. Anoppi on muutaman kerran eksynyt ja häntä on etsitty useita tunteja. Hän on kuitenkin fyysisesti hyvässä kunnossa, kun kävelee ja liikkuu paljon.

On entinen maatalon emäntä, joka on tottunut koko ajan puuhastelemaan jotain. Oli juuri käynyt hankkimassa suuren säkin ruisjauhoja makuuhuoneen nurkkaan, koska aikoo lämmittää uunin ja tehdä ruisleipää. Pyykit pestään käsin, vaikka on uusi pyykinpesukone. Appeni osaa sitä käyttää, mutta vaimo ei anna pestä vaatteita sillä, vaan pesee käsin. Ei käytä mitään pesuaineita vaatteidensa eikä astioidensa eikä itsensä pesemiseen. Haju on huushollissa sen mukainen. Kysymykseni on, että miten voisimme vai voisimmeko me hänen lähipiirinsä jotenkin puuttua tähän tilanteeseen ja vaikka pakottaa heidät avun vastaanottoon?

Tilanne kuulostaa hankalalta. On harmi, että hän sai tällaista virheellistä tietoa muistisairaudesta (tai sen puutteesta) ja on nyt sitten vetoamassa siihen. Kuvaatte muistisairauteen liittyviä käytösoireita, joihin paras apu tulee juuri Alzheimer-lääkityksestä. Toissijaista on psyykenlääkkeiden käyttö. Alzheimer-lääkkeitä on tablettien lisäksi saatavilla nestemäisenä (tipat/oraaliliuos) tai laastarimuotoisena. Näiden käyttöä voi miettiä ratkaisuna tilanteeseen, koska näitä ei mielletä niin helposti lääkityksenä. Tarvittaessa nestemäisen lääkeaineen voi sekoittaa mieleiseensä juomaan/ruokaan. Myös psyykenlääkkeitä on saatavilla nestemäisenä ja jopa injektiona.

Entisen maatalon emännän on saatava touhuta. Sitä ei voi kieltää, jotta ei tule turhautumista ja käytösoireden pahenemista. Energia pitäisi kanavoida siten, että arki sujuisi, eikä toiminnasta tulisi lisärasitusta. Hänen kanssaan voisi esimerkiksi neuvotella pyykkien jakamisesta siten, että hän pesee käsin osan ja mies saa myös osan vastuulleen. Ulkoilussa ja yleensäkin liikunnassa voisi saada ylimääräistä energiaa tuhlattua. Pesulle on vaikea saada millään kepulikeinoilla. Asianmukainen lääkitys voisi parantaa hoitomyöntyvyyttä tämänkin osalta. Kuvauksenne perusteella muistisairaus on keskivaikeassa vaiheessa ja lääkitystä todellakin tarvitaan, jotta appenne ei uupuisi aivan täydellisesti.

Elämä ei voi olla kuvaamanne perusteella kovin helppoa. Jos anoppia ei saa muistisairauksiin perehtyneen lääkärin vastaanotolle, voisitte yrittää saada sellaisen kotikäynnille tutustumaan tilanteeseen ja sitten päästä neuvottelemaan näistä hoidoista.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Kategoriat:

Alzheimer ja elämäntavat

Alzheimerin ennuste

Alzheimerin hoito

Alzheimerin oireet

Alzheimerin periytyminen

Alzheimerin tutkimukset

Yleistä Alzheimerista

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri