Lääkkeen hyöty ja korvaukset

Anopillani on todettu juuri Alzheimerin tauti. Lisäksi hänellä on ollut kaksi aivoinfarktia. Hän on 89-vuotias. Hän itse kiistää sairauden. Hänelle on nyt kirjoitettu B:n paperit, haluaisimme aloittaa lääkityksen mahdollisimman pian. Miksi tämä KELAn käytäntö on näin hidas? Auttaako lääke mitään?

KELA vaatii muiden sairauksien kohdalla B-lausuntoa heti, kun sairausvakuutuslain mukaista erillisselvityksen vaativaa tai erityiskorvattavuutta haetaan tietylle lääkkeelle. Toisin sanoen erityiskorvauksen tietystä lääkkeestä saa vasta siitä hetkestä, kun B-lausunto KELAlle rekisteröidään. Muistisairauksien kohdalla on poikkeustilanne. KELA antaa sairausvakuutuslain mukaisen peruskorvauksen puoli vuotta takautuvasti siitä, kun B-lausunto KELAan saapuu. Aloittakaa siis lääkitys annettujen ohjeiden mukaan mahdollisimman pian ja laittakaa apteekkikuitit hyvään talteen. Olettaen, että KELA hyväksyy lääkärin tekemän B-lausunnon, saatte sairasvakuutuskorvauksen takautuvasti.

Lääkkeen hyödyt ovat moninaisia. Useimmat hyötyvät jotenkin. Alzheimerin tautiin käytettävät lääkkeet hidastavat toimintakyvyn heikentymistä, saattavat jopa parantaa toimintakykyä, hoitavat ja estävät käytösoireita, parantavat yleisvaikutelmaa. Muistia näillä lääkkeillä ei valitettavasti yleensä pystytä parantamaan. 10 % potilaista ei hyödy lääkkeistä.  Jos puolen vuoden tai viimeistään vuoden kohdalla ei havaita mitään muutosta potilaan voinnissa, lääke kannattaa lopettaa ja kokeilla jotakin toista vaihtoehtoa.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Kategoriat:

Alzheimer ja elämäntavat

Alzheimerin ennuste

Alzheimerin hoito

Alzheimerin oireet

Alzheimerin periytyminen

Alzheimerin tutkimukset

Yleistä Alzheimerista

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri

Mikä viriketoiminta olisi hyväksi Alzheimer-potilaalle?

Hei! Olen toisen vuoden lähihoitaja opiskelija ja haluaisin kysyä millaista viriketoimintaa Alzheimer-potilaille voisi järjestää? Oma ukkini sairastaa myös Alzheimeria, joten tieto on hyödyllinen arkielämän ja koulun kannalta.

Hei! Muistiliitolla on päivätoimintakeskuksia ympäri Suomea. Voisit kysyä mahdollisuutta päästä tutustumaan heidän toimintaansa. Siellä on harjaannuttu muistisairaiden viriketoiminnan järjestämiseen. Tärkeintä on mielestäni se, että viriketoimintaa tarjotaan taudin asteen mukaisesti sopivalla tasolla. Vaikeassa vaiheessa viriketoiminta voi olla valokuvien katselua, musiikin kuuntelua tai yksinkertaista liikuntaa. Lievässä taudin vaiheessa voidaan tehdä oikeastaan melkein mitä vain: askartelua, kulttuuririentoja, muistelua, muistipelejä, leipomista, retkiä jne.

Ystävällisin terveisin,
Markus Halminen

Kategoriat:

Alzheimer ja elämäntavat

Alzheimerin ennuste

Alzheimerin hoito

Alzheimerin oireet

Alzheimerin periytyminen

Alzheimerin tutkimukset

Yleistä Alzheimerista

Markus Halminen,
geriatrian erikoislääkäri