Testi voi havaita varhaisen Alzheimerin taudin

Tutkijat ovat kehittäneet kognitiivisen testin, jonka avulla on mahdollista löytää 93 % Alzheimerin taudeista. Lääkäreiden kannalta kyseinen testi on lisäksi erittäin nopeakäyttöinen. ”Jos potilas suorittaa testin vastaanottoapulaisen valvomana odotushuoneessa, lääkäri voi arvioida ja analysoida sen kahdessa minuutissa”, kertoo testin kehittäneen tutkimusryhmän johtava tutkija Jeremy Brown Addenbrooken sairaalasta Isosta-Britanniasta. Tutkimusryhmän mukaan myös hoitaja, joka sai kymmenen minuutin valmennuksen ja ohjeet arvostelua varten, pystyi arvioimaan testin tuloksen.

Testiä arvioitiin tutkimuksessa, johon osallistui potilaita kolmesta sairaalasta. Tutkimukseen osallistui 540 kontrolliryhmään kuuluvaa potilasta ja 139 potilasta, joilla on dementia tai muu muistihäiriö. Testi löysi Alzheimer-tapaukset tarkemmin kuin MMSE-testi.

Testin avulla saadaan tietoa kymmenestä eri taidosta, joissa Alzheimerin taudin oireet voidaan havaita. Testi sisältää kymmenen tehtävää, joihin potilas kirjoittaa vastaukset. Vaadittujen tehtävien avulla arvioidaan eri osa-alueita, kuten kykyä laskea ja nimetä asioita sekä palauttaa niitä mieleen.

Lähde:
BMJ. 2009;338:b2030 Abstract, b1176